Soijabolognese

 

Meillä syödään tosi paljon pastaa, mutta siihenkin saa kivasti vaihtelua erilaisilla kastikkeilla. Olen kokeillut muutamaa erilaista soijabolognese reseptiä ja Pidempi korsi blogista testaamani bolognese on mielestäni tosi maukas. Ja tämä uppoaa koko meidän porukalle. Yksi lapsista keksi lisätä kastikkeeseen vielä tuoretta tomaattia muhimaan ja se osoittautuikin tosi hyväksi lisäksi! Hauska huomata, kuinka lapsetkin innostuvat ideoimaan ruoanlaiton yhteydessä ja kulkevat kaupassa miettimässä mitä voitaisiin seuraavaksi testata 😊

Jos et jaksa syödä enää seuraavana päivänä samaa ruokaa niin tästä saa esim. loistavan nachosalaatin lounaaksi. Teen tästä seuraavaksi oman blogikirjoituksen.

Soijabolognese neljälle:

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 dl tummaa soijarouhetta
2 rkl soijakastiketta
purkki tomaattimurskaa
2 dl vettä
½ dl ketsuppia
(1 tomaatti)
1 kasvisliemikuutio
1 rkl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua basilikaa
½ tl paprikajauhetta (tai ripaus savupaprikaa)
rouhittua mustapippuria
rypsiöljyä paistamiseen
(tarvittaessa lisää vettä)

Pilko sipuli ja valkosipuli.

Lorauta pannulle reipas loraus rypsiöljyä ja kuumenna. Kuullota sipulit.

Lisää joukkoon soijarouhe ja mausta soijakastikkeella.

“Paista” soijarouhetta hetki ja lisää joukkoon tomaattimurska.

Täytä tomaattimurskapurkki puolilleen vedellä ja kaada pannulle.

Lisää kuutioiksi leikattu tomaatti, ketsuppi, liemikuutio sekä mausteet ja anna hautua miedolla lämmöllä 15 minuuttia (mitä pidempään maltat antaa hautua, sitä maukkaampaa ruoasta tulee. Alkuperäisessä reseptissä annetaankin vinkki, että jos kastikkeesta haluaa tosi maukasta niin laittaa sen uuniin hautumaan)

Lisää tarvittaessa joukkoon vettä.

Tarjoile pastan kanssa ja ripottele päälle juustoraastetta.

Mitä pidempään kastike hautuu, sen maukkaampi siitä tulee



Kommentit

Suositut tekstit