Bar Ysin Pollo Limonello

Bar ysin Pollo Limonello maistuu kaikille

Helsingissä Uudenmaankadun Cafe Bar No 9 on nuoruuden paikkojani ja minusta on mahtavaa, että heidän klassikkoannoksensa Pollo Limonello on aina vain yhtä hyvää. Sanoisin, että klassikkoruoan tunnistaa siitä, että ruoka maistuu vuodesta toiseen eikä tunnu mitenkään vanhanaikaiselta. Vuosia sitten kun vietin enemmän aikaani keskustassa oli helppoa kipaista moniin erilaisiin ravintoloihin syömään. Rakastan edelleen käydä ravintoloissa, mutta aina se ei ole mahdollista. Ja silloin täytyy tehdä parhaansa, että saa ruokittua itse koko porukan. Bar 9 on varmasti monen iloksi jakanut Pollo Limonellon reseptin meille kotikokeille. Resepti on aikoinaan julkaistu muistaakseni Hesarin NYT -liitteessä ja monessa muussakin blogissa vuosien varrella. Tämän paikka on ehdottomasti myös minun blogissa, koska on meillä sen verran suosittu ruoka. Perheessämme on yksi joka ei juuri innostu kastikkeista, mutta Pollo Limonelloa suosittelen kokeilemaan vaikka muuten kastikkeeseen sotketut ruoat ei olisi se juttu. Kummipoikani sanoi 7-vuotiaana tästä pastasta, että ”tää on niin hyvää, että mä pyörryn”. Kummipoika osaa ehkä jo nuoresta iästään huolimatta manipuloida kummitätiä, mutta uskon että hän oli vilpittömän tosissaan, koska tämä ruoka on maistunut kaikille kenelle olen sitä tarjonnut.

Resepti 4:lle:

3 broilerin rintafileetä
50g voita ja/tai loraus öljyä
1 pieni sipuli pilkottuna
ripaus cayennepippuria
2 dl kuohukermaa
1 rkl kanafondia
½ rkl kurkumaa
3-4 murskattua valkosipulinkynttä
1-2 tl raastettua inkivääriä
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl hunajaa
2 dl maustamatonta jugurttia
suolaa
noin 200g spagettia (minä laitan usein kyllä tähän satsiin jopa noin 400g spagettia)
parmesania tai pecorinoa
tuoreita yrttejä

Suikaloi broilerinfileet ja ruskista ne rasvassa pannulla. Lisää pilkottu sipuli ja cayennepippuri, kuullota. Sekoita joukkoon kerma ja kanafondi. Anna kastikkeen kypsyä hetki (tässä välissä voit laittaa spagettiveden kiehumaan).

 Lisää kurkuma, valkosipuli, inkivääri, sitruunan mehu ja hunaja. Jatka kypsennystä hiljaisella tulella. Lisää lopuksi jugurtti ja suolaa maun mukaan.

 Sekoita kastike hyvin valutetun pastan joukkoon. Tarjoa ruoka syviltä lautasilta ja ripottele päälle raastettua juustoa. Koristele annokset lehtipersiljalla tai muilla tuoreilla yrteillä.


Kommentit

Suositut tekstit