Pinaattiletut by Apetit

Itse valmistetut pinaattiletut by Apetit

Kuulun niihin ihmisiin, joka luuli, että pinaattilettujen tekeminen vaatii jotain superluonnollisia kykyjä. En varsinaisesti tiedä mistä olin tällaisen ajatuksen saanut, koska tavallisten lettujen paistaminen on sujunut minulta kyllä lapsesta lähtien. Onneksi ympärillämme on paljon ihania ystäviä ja sukulaisia, ketkä kutsuvat meitä välillä valmiisiin ruokapöytiin (asia mitä on todella oppinut arvostamaan vuosien varrella). Noh, erään kerran saimme pinaattilettuja, jotka oli tehty Apetit pakastepinaattipaketin kyljessä olevalla reseptillä. Sekä lapsi että minä totesimme, että nämähän ovat erinomaisia. Olen tämän jälkeen rohkaistunut tekemään useamman kerran itsekin pinaattilettuja. Käytän täysin samaa reseptiä kuin sukulaisemme, mutta lapsi on silti edelleen sitä mieltä, että Eero-sedän pinaattiletut ovat parempia kuin äidin tekemät. Eero-sedän pinaattilettukestejä en teille valitettavasti pysty järjestämään, mutta toivon, että joku muukin löytää itsetehtyjen pinaattilettujen hienouden (ja helppouden) tämän blogin avulla 😊

Resepti 4-5 annosta (tosin meillä riittää max 3-4:lle koska nämä maistuu):

1 ps Apetit pinaattia (150 g)
0,5 l maitoa
2,5 dl vehnäjauhoa
2 munaa
1-2 tl suolaa
voita paistamiseen


Sulata pinaatti. Vatkaa maitoon jauhot, suola ja kananmunat. Lisää pinaatti. Anna taikinan turvota 5-10 minuuttia. Kuumenna voi pannulla ja paista kauniin ruskeita lettuja. Tarjoa kuumina esim. puolukkasurvoksen kanssa.

Suositut tekstit